Kaksi viikkoa sitten bloggasin superkiireisille. Tuossa kirjoituksessa ei kysytty, miksi koko ajan on niin kova kiire. Tällä kertaa vedämme pari kertaa keuhkot täyteen ilmaa ja pysähdymme hetkeksi miettimään nykyaikaisen kiireen luonnetta.

Oletko kiireinen sen takia, että sinulla on niin paljon tekemistä, vai sen takia, että teet niin paljon? Siis teet oikeasti? Eräs aikamme suurista jakolinjoista kulkee sellaisten organisaatioiden (ja työntekijöiden) välillä, joilla on koko ajan niin paljon tekemistä, että ne eivät tunnu ehtivän tehdä mitään kunnolla ja sellaisten, jotka saavat paljon aikaan. Tällainen muotoilu saa edelliset kuulostamaan naurettavilta, jälkimmäiset ihailtavilta, mutta kysymys ei ole siitä, että toiset ovat tyhmiä ja toiset eivät. Kysymys on yhdestä niistä lukemattomista kulttuurien törmäyksistä, joita digitalisaatio on nostanut pintaan.

Teollisessa yhteiskunnassa aloimme nähdä organisaatiot ja yhteiskunnan koneina. Niiden jäsenet saatiin käyttäytymään toivotulla tavalla ja koko koneisto trimmattua tehokkaaksi, kun tekeminen pilkottiin tarpeeksi pieniin osiin ja suunniteltiin tarpeeksi hyvin. Tieteellinen liikkeenjohto ja nykyaikainen yhteiskunta vaativat suuren määrän koulutettua, tarkkaa ja kuuliaista väkeä selvittämään, määrittelemään, ohjaamaan ja johtamaan muiden tekemistä. Mitä suuremmaksi organisaatio kasvoi sitä enemmän tätä väkeä tarvittiin. Kalliit koneet, hitaasti ja vaikeasti liikkuva informaatio, vaativa koulutus ja kansalliset lait suojelivat instituutioita, joiden helmassa tämä päälliköiden ja asiantuntijoiden joukko kasvoi. Nykyaikainen keskiluokka syntyi.

Nyt tätä joukkoa ahdistavat toisaalta koko ajan kehittyvä tietotekniikka, toisaalta lupaa kysymätön innovaatio, joka ei kunnioita teollisen aikakauden instituutioita. Ahdistuksen keskellä asiantuntijoiden ja pomojen -armeija ryhmittyy niin kuin se on opetettu toimimaan: pidetään lisää kokouksia, tehdään lisää raportteja ja suunnitellaan entistä tarkemmin. Ja koska kaikki on niin vaikeaa, hankitaan lisää ohjelmistoja, asiantuntijoita ja johtajia. Kaiken tämän kiireen hinta on korkea ja rajahyöty katoava.

Samaan aikaan toisaalla aikamme menestyvimmät yritykset käyttäytyvät hyvin toisella tavalla. Marc Zuckerberg johtaa edelleen Facebookin tuotekehitystä, Sergey Brin ja Larry Page puolestaan Googlen. Elon Musk löytyy todennäköisemmin Teslan tai SpaceX:n tehtaanlattialta kuin neuvotteluhuoneesta. Amazonin Jeff Bezos vastailee itse asiakkaiden (joita on reilut 250 miljoonaa) sähköposteihin. Fiatia, Chrysleria ja Ferraria johtava Sergio Marchionne kirjoittaa itse omat lehdistötiedotteensa.

Tekeminen on uusi musta. Hiljattain räjähtävässä kasvussa olevan Slack-tiimiviestintäpalvelun toimitusjohtaja Stewart Butterfield kuvaili itseään käsityöläiseksi, jonka taidolle eli kyvylle ohjelmoida, on juuri nyt valtava kysyntä. Osa koodarikulttuuria onkin ylpeys omasta käsityötaidosta. Ja tästä ylpeydestä nousee lupaa kysymätön röyhkeys soveltaa tuota taitoa. Kun erilaisten teknologioiden ja tuotantovälineiden hinta samaan aikaan laskee dramaattisesti, sama käsityöläinen, joka aikoinaan olisi ostanut muutaman taltan ja alkanut veistää, voi nyt koodata kokonaisen toimialan uusiksi (tai pian siirtyä DNA:n kimppuun ja alkaa ohjelmoida itse elämää uusiksi). Kun vielä jokin aika sitten taitava käsityöläinen saattoi hyvällä tuurilla saada huonosti palkattua työtä asiantuntija- ja johtajaluokan palveluksessa, tämän ajan käsityöläinen vie työt asiantuntijaluokalta.

Onko peli siis pelattu, jos ei ole syntynyt koodinvääntäjäksi tai raketti-insinööriksi? Ei, jos alkaa soveltaa omaan tekemiseensä samoja taktiikoita kuin taitavat nykyaikaiset organisaatiot ja johtajat. Seuraavassa muutama näkökulma sisältöviestinnän maailmasta

1. Keskity tiimeihin, älä johtajiin
Hyvä johtaminen on supertärkeää, mutta sen porukan kasvattaminen, joka vain johtaa, on supervaarallista. Pienet tiimit, joissa kaikki tekevät, on nykyaikainen ratkaisu hämmästyttävän moneen asiaan. Kun Yhdysvaltain historiallinen terveydenhuoltouudistus meinasi kaatua siihen, ettei ObamaCare-sivusto toiminut, maan presidentti ei nimittänyt toimikuntaa tekemään raporttia, vaan pienen tiimin Piilaakson ykkösnörttejä, jotka pelastivat koko uudistuksen.

2. Opi erottamaan kiireellinen ja tarpeellinen
Tämä on klassikko. Piirrä nelikenttä, jossa toisella akselilla ovat kiireelliset asiat, toisella tarpeelliset asiat. Keskity tekemään niitä jotka täyttävät molemmat kriteerit. Tarpeellinen tarkoittaa tässä asiaa, jolla on vaikutusta.

3. Tee säännöllisesti 80/20 analyysi kaikesta tekemisestä
Perussääntö paljossa tekemisessä on, että 20% touhusta tuo 80% tuloksista: 20% asiakkaista tuo 80% kannattavuudesta, 20% viestinnästä tuo 80% vaikuttavuudesta ja niin edelleen. Sama on tietenkin totta päinvastoin: neljä viidesosaa ajastasi kuluu sellaiseen, mikä tuottaa vain viidenneksen tuloksista. Pysähdy kerran kuussa miettimään, mitkä ovat sinun 20 arvokkainta prosenttiasi. Ja sitten siirry kohtaan 4.

4. Karsi
Houkutus lisätä tekemistä on valtava. Missä kunnossa mobiilivideotuotantomme on? Teemmekö mitään Snapchatissa? Entä Periscopessa? Uudet avaukset ovat tärkeitä, mutta vähintään yhtä tärkeää on karsia sitä, mikä ei toimi. Tukkoiseen päähän tai täydelle pöydälle ei mahdu uutta. Karsi, armotta, koko ajan.

5. Automatisoi kaikki rutiinit jotka voit
Jos rutiinit täyttävät päiväsi, pidä varasi. Hyvin monet asiat voi nykyisin automatisoida: sosiaalisen median postaukset, raporttien tuottamisen, tutkimukset, säännöllisesti kysytyt kysymykset… Automatisoi kaikki rutiinit, jotka voit. Käytä säästynyt aika todelliseen tekemiseen ja ihmisten aitoon kohtaamiseen.

6. Varo kokouksia
Kokouksen kalenteroiminen ei vielä ole tekemistä. Eikä usein kokouksen pitäminenkään. HBR:llä on mainio työkalu sen selvittämiseen, tarvitaanko kokousta ollenkaan. Tee siitä taustakuva koneellesi.

7. Survo strategia ja tekeminen samaan siiloon
Strategien pitää myös tehdä itse ja tekijöiden pitää ymmärtää strategia, jotta tekemisellä olisi suunta. Jos strategia ei ole mukana päivittäisessä tekemisessä, sen synnyttäminen oli turhaa.

8. Uskalla ottaa vastuu
”Liiku nopeasti ja riko asioita”, oli pitkään Facebookin sisäinen mantra. Toimit maailmassa, jossa kilpailijasi ajattelevat näin. Ainoa keino pistää kampoihin tai ottaa etumatkaa, on uskaltaa pistää hösseliksi. Mutta jos pistää hösseliksi, pitää ottaa vastuu tekemisestä. Älä ole neuvotteluhuoneessa se, joka tuijottelee seiniä, kollegoja tai räplää puhelinta. Ole se joka sanoo: ”Entä jos tehtäisiin näin.”

9. Tunne itsesi säännöllisesti idiootiksi
Jos et säännöllisesti tunne itseäsi täydeksi tai ainakin melkein idiootiksi, et ole kokeillut tarpeeksi uutta, et ole tosissasi hakenut kontaktia, et ole valmis oppimaan etkä ole valmis onnistumaan.

Kymmenien vuosien ajan minulle maksettiin kirjoittamisesta. Kun aikoinaan kirjoittelin ensimmäisiä blogejani, tein sen vain puolitosissani, koska siitä ei saanut korvausta. Minusta tuntui idioottimaiselta, että antaisin parastani ilmaiseksi. Mutta vasta kun laitoin blogeissa kaiken peliin, ne alkoivat saavuttaa lukijoita. Pitkään pelkäsin julkaista tietoa uusista blogipostauksistani Facebookissa, koska se tuntui huomion anelemiselta. Mutta kun näin, miten trafiikki pomppasi joka kerta kun laitoin blogilinkin Facebookiin, lakkasin huolehtimasta. Hiljalleen blogi alkoi tuottaa puhetilaisuuksia ja tänään se ja siihen liittyvä sähköpostikirje generoivat jo merkittävän osan uusista asiakkuuksista. Mylly pyörii, mutta ei pyörisi ellen olisi nöyrtynyt kokeilemaan uutta.

Lopulta tämä uusi maailma on melko yksinkertainen: anna parastasi ja uskalla kertoa siitä. Molempien tekeminen on usein repivän tuskallista, niin yksilöille kuin organisaatioillekin. Ei kipua, ei tuloksia.