Jos minun pitäisi tiivistää kaikki viimeisen vuoden aikana oppimani yhteen ajatukseen, niin se on, että meistä jokainen on solmukohta verkostossa. Yhä harvempi meistä on pysyvästi katederilla, kulmahuoneessa, pöydän päässä, kultatuolissa, portinvartijan mökissä, megafoni kädessä – tai jos me olemmekin, niin meidän arvoamme ei enää mitata instituutiomme historiallisesti kumuloituneen aseman mukaan, vaan sen mukaan, kuinka paljon hyötyä meistä on muille ihmisille.

Aikaisemmin elämä oli lista, tai rasti ruutuun -tehtävä. Pääse hyvään kouluun ja valmistu hyvin arvosanoin, tee sama uudestaan yliopistossa, hankkiudu hienoon firmaan tai virastoon, osastopäälliköksi, johtoryhmään, klubin presidentiksi ja yhdistyksen puheenjohtajaksi, pidä huolta että saat päivälehteen sekä 50-vuotishaastattelun että muistokirjoituksen ja lopulta paikan vanhalta hautausmaalta. Sellainen oli kunniallinen – ja usein varsin vauras elämä.

Tällä kaikella on edelleen väliä. Mutta se ei takaa mitään. Nyt jokainen perinteinen vallan linnake järkkyy vuorollaan: lehti, tv-kanava, tavaratalo, pankki, tuotantolaitos, kauppaketju, hotelli, virasto, yliopisto… Melkein kaiken voi tehdä paremmin, nopeammin tai halvemmin kuin ennen. Vain joustavimmat jäävät henkiin, muut saavat tehdä tilaa uudelle. Monessa tapauksessa suurimman jouston pitäisi löytyä asenteesta: onko tehtäväni päättää muiden puolesta, vai auttaa heitä? Asemavalta joutuu tekemään tilaa verkostovallalle.

Kun aikaisemmin instituution johtoon nouseminen antoi tittelin, jonka varassa saattoi verkottua, niin nyt instituution johtoon etsitään pikemminkin ihmistä, joka voi antaa verkostonsa instituution käyttöön. Journalisti jolla on kymmeniä tuhansia Twitter-seuraajia on vaikuttavampi kuin sellainen jolla ei ole. Pääjohtaja, joka saa hetkessä kiinni kollegansa ympäri maailmaa on arvokkaampi kuin sellainen, jota ei tunneta. Sijoittaja, joka pystyy kokoamaan joukon kaltaisiaan investointimahdollisuuden äärelle, on mahtavampi kuin yksin äheltäjä. Asiantuntija, joka saa hetkessä apua kollegoiltaan, on viisaampi kuin panttaaja. Verkottunut poliitikko saa päätöksiä aikaiseksi, yksin puurtaja polkee tyhjää.

Tämä on alustojen aikaa. Valta ja vauraus ovat siellä, missä ihmiset kohtaavat, oli kysymys sitten Snapchatistä tai Slushista, Vauva-lehden keskustelupalstasta tai vanhempainyhdistyksestä. Siksi nykyään puhutaan niin paljon mielipidejohtajista. Verkostossa valta ei ole sillä, joka huutaa kovimpaan ääneen, vaan sillä jota kuunnellaan.

Miten tässä maailmassa navigoidaan ja toimitaan? Seuraavassa muutama kokeiltu näkökulma, ennen kaikkea viestintään, mutta samat ajatukset sopivat paljon muuhunkin.

Arvo syntyy sen kautta, mitä annat pois
Tämä on ehkä perustavin toimintalogiikan muutos, jonka internet on tuonut muassaan. Niukkuuden aikakaudella monopolisti otti, yltäkylläisyyden aikakaudella kaikki kilpailevat siitä, mitä voivat muille antaa: ilmaisia tai edullisia palveluja, apua, vinkkejä, linkkejä. Startup-kulttuurissa yksi arvokkaimpia lahjoja, joita ihminen voi toiselle ojentaa, on introduction, se että joku esittelee kaksi toisiaan mahdollisesti tarvitsevaa ihmistä toisilleen. Sisältömarkkinoinnissa – josta monet puhuvat jo filosofiana tai ideologiana – kysymys on luottamuksen ansaitsemisesta jakamalla hyödyllistä tietoa ilmaiseksi. Tieto sinänsä ei tuo valtaa. Valtaa tuo tiedon analysointi, yhdistely ja kytkeminen kuhunkin tarpeeseen sekä kyky toimia ja saada ihmiset toimimaan tiedon pohjalta. Mitä enemmän annat sitä enemmän saat.

Jopa hyvin perinteisillä toimialoilla ollaan heräämässä jakamisen voimaan. Sähköautoyhtiö Tesla on avannut kaikki patenttinsa kilpailijoille. Näin koko markkina kehittyy nopeammin.  Kaksi maailman johtaviin kuuluvaa lääkejättiä AstraZeneca ja Sanofi ilmoittivat juuri jakavansa keskenään vastikkeetta yli 200 000 tähän asti huolella suojelemaansa kemiallista yhdistettä. Näin saadaan vauhtia hyhmäiseen tuotekehitykseen.

Solmukohta on aina ihminen
Facebook on valtava, koska siellä oikeat ihmiset puhuvat toisille ihmisille. Twitterissä ihmiset seuraavat ihmisiä, eivät useinkaan organisaatioita. Kun joku on tekemässä ostopäätöstä, hän tuskin lukee esitteitä, vaan kysyy muiden kokemuksia. Uber ja Airbnb kasvavat, koska ne verkottavat ihmisiä. Teknologiat, jotka auttavat ihmisiä kohtaamaan ja luomaan luottamuksellisia suhteita toisiinsa, ovat voittajia. Kompleksisessa ja yhä virtuaalisemmassa maailmassa ihminen on se, jonka kautta asiat muuttuvat ymmärrettäviksi.

Laatu synnyttää luottamusta
Laatu ei useinkaan voita heti ensi kosketuksella: se on kallista, ehkä hiukan erikoista, ehkä pelottavaakin. Ilman laatua verkostoituvassa maailmassa on kuitenkin vaikea saada huomiota, puhumattakaan luottamuksesta. Kovin moni ihminen ja organisaatio on rynnännyt uuden viestinnän maailmaan volyymi edellä, mutta joutuu hiljalleen harkitsemaan uudestaan, kun kukaan ei kuuntele. Se, joka toimittaa kohderyhmälleen pitkäjänteisesti laatua, joka erottuu, voittaa.

Esimiehen hyväksyntä ei riitä
Korporaatioiden haialtaissa riitti aikaisemmin, että näytti hyvältä pomonsa silmissä. Nykyisin, kun pomo saattaa olla pihalla hetkenä minä hyvänsä, on ponnisteltava ollakseen hyödyllinen niin monelle omassa organisaatiossa kuin mahdollista. Organisaatiot ovat toki edelleen hierarkkisia, mutta huomaavat hiljalleen olevansa verkostoja verkostoissa.

Verkotu ulos kuplastasi
Mauno Koivisto ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan verkostotaktiikoista, mutta hän lohkoi aikoinaan viisaasti: ”Jos ihminen ei työkseen hae totuutta, hän alkaa uskoa oman porukan puheisiin.” Verkostojen maailmassa ihmiset kytkeytyvät nimen omaan samanlaisten ihmisten kanssa. Se on mukavaa, mutta ei välttämättä kovin luovaa eikä erityisen turvallista. Fiksu ihminen kuuluu useisiin erilaisiin aktiivisiin verkostoihin, jotka ovat syntyneet eri syistä ja joihin kuuluu lähtökohdiltaan erilaisia ihmisiä: ammatilliseen ja harrastusyhteisöön, maailmankatsomukselliseen ryhmään ja kyläyhdistykseen. Kun ryhmät ovat koostumukseltaan mahdollisimman erilaisia, ne tarjoavat huimia mahdollisuuksia ristiinpölytykseen eli oppimiseen yli ryhmärajojen.

Solmukohdan voi aina ohittaa
Maailmassa on edelleen paljon ihmisiä, jotka uskovat, että asemia voi saavuttaa panttaamalla kovalla työllä kerättyä tietoa. Perinteisessä valtapyramidissa tällaiseen kohtaan syntyy tukos, verkostossa tällainen kohta yksinkertaisesti ohitetaan. Lähes kaikki tieto on nykyisin lähes kaikkien saavutettavissa. Jos tietoa ei saa yhdestä paikasta, se löytyy toisesta.

Kysymisen voima
Jotta joku voisi antaa, on oltava joku joka tarvitsee. Siksi verkostoa voi rakentaa myös kysymällä, jopa pyytämällä. Usein ihmiset kiirehtivät osoittamaan asiantuntemustaan, kun siihen annetaan mahdollisuus. Ihmiset myös rientävät antamaan rahaa, kun sitä osaa pyytää oikealla otteella sopivaan tarkoitukseen, kuten koko ajan kasvavat joukkorahoitusrakenteet osoittavat. Jos pyytäminen arastuttaa, muusikko Amanda Palmerin mainio TED-puhe Pyytämisen taito, on inspiraatioinjektio vailla vertaa. Entinen katutaiteilija on onnistunut kääntämään artistin ja fanin roolit lähes ylösalaisin, ensin pyytämällä kaikkea mitä mieleen tulee – ja sitten saamalla jopa enemmän kuin uskalsi pyytää. Tuore suomalainen esimerkki on yksinäisyydestä kärsinyt Anne Palomäki, joka laittoi hiljattain Facebookin Kallio kierrättää -palstalle ilmoituksen otsikolla “Annetaan ystävyys, ilmainen”. Seuraavana päivänä Annen postaus oli saanut tykkäyksiä jo 1800, uusia ystäväehdokkaita oli ilmoittautunut satoja ja pian yhteiset pikkujoulutkin olivat kalenterissa.

Hyvää antamisen sesongin alkua kaikille!