”…sinä saat kirjoittaa, sinun kannattaa kirjoittaa, ja jos olet riittävän rohkea aloittamaan, sinä kirjoitat.”
– Stephen King

Koulussa olin yksi niistä, joille ainekirjoitus on kuin ultrajuoksua yhdellä jalalla, olin kauhun täyttämä toivoton tapaus, kunnes yksi hyvä opettaja muutti kaiken ja kirjoittamisesta tuli elinkeinoni ja intohimoni. Olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja englanninopettajani ja tutorini, pieni, aina ystävällinen ja kannustava juutalaismies nimeltä Stephen Lawrence, päätti opettaa minulle englannin kielen, eikä ainoastaan kielen, vaan saman tien koko englanninkielisen maailman kulttuurihistorian sanojen ja lauseiden takana. Hiljalleen kytkennät alkoivat syntyä 17-vuotiaassa päässäni. Kirjoitetut sanat ja lauseet eivät olleet paikka, jonne inhimillinen kokemus arkistoitiin keräämään pölyä, vaan huumaava puutarha, jossa koko ihmisenä olemisen kirjo kurkotti ahnaasti kohti valoa. Olin koukussa.

Pikakelaus tähän päivään. Vasta viimeisen vuosikymmenen aikana digitalisaatio on demokratisoinut kirjoitetut sanat. Muinoin ne olivat oppineiden erioikeus, sitten Gutenberg avasi kaikille pääsyn niiden äärelle, mutta vasta digitaalinen vallankumous antoi kaikille mahdollisuuden tuottaa sanoja muiden katseltavaksi, ilman, että portinvartijat päättävät mikä on julkaisukelpoista. Seuraus on luonnollisesti kaaos, kuten vallankumoukset aina ovat. Entinen eliitti on kauhuissaan, kun barbaarit ottavat vallan, ja usein syystäkin. Totuus, tyyli ja laatu, joista vuosisatojen saatossa ehti muodostua jonkinlainen yhteisymmärrys, ovat nyt kansanjoukkojen – siis ei kenenkään – omaisuutta. Sanojen muinaiset aateliset, kirjailijat, toimittajat ja mainostoimittajat sinnittelevät massojen mukana, mutta tuijottavat nukahtaessaan tyhjyyteen: ”Mitä helvettiä oikein tapahtui?”

Kirjoitan kirjoittamisesta, koska olen viimeisen vuoden aikana törmännyt useaan koodariin ja liikkeenjohtajaan, jotka ovat kysyneet: ”Miten oppisin kirjoittamaan?” Kysymys on joka kerran hätkähdyttävä – sinullahan on jo tämän ajan avaimet, miksi sinä haluaisit vielä oppia kirjoittamaan, mietin – mutta samalla kiihdyttävä: maailman ja oman elämän haltuunottaminen tekstiä tuottamalla on siis edelleen inhimillinen perustarve.

Kirjoittamisesta kiinnostuminen saattaa myös hyvinkin olla rationaalista: demokratisaation seurauksena keskinkertaisuuden markkinat ovat niin täydet, että kukaan ei kuule huutoasi. Kaaoksen keskelle syntyy väistämättä uusi struktuuri, jossa sisältöosaaminen on valtaa. Maailmassa on liikaa sijoitusrahaa (miksi korot muuten olisivat negatiiviset?), tietotekniikka siirtyy pilveen ja muuttuu hiljalleen ilmaiseksi (vaikka Mooren laki hidastuu, hinta jatkaa laskuaan). Raha ja teknologia eivät ole niukkoja resursseja, vaan taito hyödyntää niitä. Taistelu kansalaisten sieluista ja kansakuntien kilpailuasemista käydään, ei ideologioilla, pommeille ja dollareilla, vaan taidoilla. Vaikuttamisen näkökulmasta kirjoittaminen, liikkeenjohto ja koodaaminen ovat vahva cocktail.

Mutta entä video! Sehän on se joka kasvaa. Ja kuvahan kertoo enemmän kuin miljoona sanaa. Well, yeah. Kirjaimet ovat kehittyneet kuvista, joita esi-isämme piirtelivät luolan seinään tai santaan. Yhtä hyvin voisi sanoa, että sanaan kätkeytyy miljoona kuvaa. Mutta tämä ei ole ydinpointti. Asian ydin on, että kirjoittaminen ja puhuminen ovat suorimpia, maagisimpia keinoja siirtää kokemus tai idea päästä toiseen. Lisäksi, jos kysymys on yhtään monimutkaisemmasta ajatusrakennelmasta, teksti on ajankäytön näkökulmasta 10X-tehokkaampaa kuin video. Kuva siirtää fiiliksen, sana siirtää ymmärryksen. Fiksu käyttää molempia.

Miten siis oppisin kirjoittamaan? Hyvät uutiset ovat, että kirjoittaminen on lihas. Sitä voi siis treenata: voimaa, nopeutta, vaikeita liikeratoja ja niin edelleen. Synnynnäisesti meillä on erilaiset fyysiset edellytykset, samoin kirjalliset. Kaikista ei tule olympiatason telinevoimistelijoita, aivan kuten kaikista ei tule menestyskirjailijoita, mutta käsinseisonta on miltei kaikille mahdollinen, samoin hyvä artikkeli. Kirjoittamisessa kehittyminen on myös samalla tavalla sietämättömän yksinkertaista kuin fyysiikan kehittäminen. Hyvään kuntoon pääsee syömällä kohtuullisesti ja treenaamalla tarpeeksi. Kirjoittamaan oppii, jos kirjoittaa ja lukee säännöllisesti. Todellinen haaste ei siis ole, mitä pitäisi tehdä, vaan että tekee. Kirjoittamiselle pitää olla valmis uhraamaan yltäkylläisyyden ajan ylivoimaisesti arvokkainta luonnonvaraa, täydellistä huomiota. Samalla omia arkirutiinejaan pitää olla valmis muuttamaan, hitaasti, yksi pieni asia kerrallaan, mutta pysyvästi niin, että uusi tekeminen on uuden identiteetin rakentamista.

Mutta entä Mr. Lawrence? Mikä sitten on opettajan tai valmentajan rooli? Sama kuin personal trainerin. Hyvä valmentaja auttaa sinua pitämään kiinni omasta päätöksestäsi ja voi nopeuttaa oppimista kymmenkertaisesti ohjaamalla heti oikeiden otteiden äärelle. Kirjoittamisen puolelta minulla on tästä vahva oma kokemus. Ylioppilaskirjoitukset lähestyivät enkä ollut kahdessatoista vuodessa suomalaista koulua oppinut suomen kielen pilkkusääntöjä. Tuskailin tätä perhetuttavallemme Pirkko Leinolle, joka oli äidinkielenopettaja ja ylioppilastutkintolautakunnan jäsen. Pirkko totesi hyvin asiallisesti: ”Ne ei oikeesti oo vaikeat. Jos sä haluat, mä voin opettaa ne sulle yhdessä illassa.” Tartuin tarjoukseen ja istuin hänen kanssaan muutaman tunnin käyden koko paketin järjestelmällisesti ja käytännöllisesti läpi. Yo-aineessani ei ollut yhtäkään pilkkuvirhettä.

Kirjoittaminen on aina henkilökohtaista. Koska, missä, miten, millä välineillä, missä järjestyksessä – vaihtoehtoja ja niiden yhdistelmiä on yhtä paljon kuin on kirjoittajiakin. Mutta muiden kokemuksista voi aina oppia. Niitä voi kopioida ja testata, poimia hyvät ja hylätä huonot ja pikkuhiljaa rakennella kaikesta kokeillusta ja koetusta ikioman protokollan. Seuraavassa muutamia oppeja, jotka ovat tarttuneet matkan varrella omiin hihoihini.

Perussääntöjä

Kirjoita ihmiselle, älä kohderyhmälle. Iso data, segmentit ja mallilukijat saattavat olla tehokkaita työkaluja tehdä strategioita, suunnitella jakelua ja mitata tuloksia, mutta aivan kuten keskiarvo ei kerro juuri mitään jonkin populaation yksittäisestä jäsenestä, kohderyhmä on täysin hengetön yksinkertaistus elävästä elämästä. Kirjoita siis mielessäsi yksi todellinen ihminen, mieluummin kuin tilastollisesti määritelty ryhmä. Joskus voit myös kirjoittaa vain itsellesi – tai, ja tämä on hieman haastavampi laji – voit yrittää kirjoittaa sen, mikä on totta, täysin riippumatta siitä, kuka tekstin joskus lukee.

Yksi omista kirjallisista sankareistani on amerikkalainen journalisti ja kirjailija Tom Wolfe. Hänen ensimmäinen artikkelinsa Esquire-lehdelle, 1963 julkaistu The Kandy-Kolored Tangerine-Flake Streamline Baby oli hillitön menestys ja auttoi synnyttämään kokonaisen koulukunnan, mutta kirjoittaessaan sitä Wolfe ei totisesti ajatellut kohderyhmiä, saatikka koulukuntia. Hän oli vieraillut lehden lähettämänä hot rod -autoharrastajien kokoontumisessa ja oli niin häkeltynyt kokemastaan, että joutui kuukausiksi kirjoitusblokkiin. Deadline lähestyi ja lehdessä oli ammottava aukko. Lopulta, kun aikaa oli enää yksi viikonloppu, toimituspäällikkö Byron Dobel pyysi Wolfea kirjoittamaan kaikesta näkemästään muistion, josta joku toinen voisi sitten muokata artikkelin. Wolfe istui alas perjantai-iltana kello kahdeksan ja alkoi kirjoittaa: ”Dear Byron. . .” ja painoi menemään maanisesti. Seuraavana aamuna, kello 6.15, hänellä oli 49 paperiarkkia tekstiä, jotka hän lähetti lehteen.

Kun Dobel sai tekstin eteensä, hän luki sen, yliviivasi alusta sanat Dear Byron ja lähetti tekstin latomoon. Nuo kaksi pientä sanaa, Dear Byron, vapauttivat tulevan menestyskirjailijan kaikista paineista ja antoivat hänelle mahdollisuuden purkaa koko huumaava kokemuksensa juuri niin kuin hän oli sen nähnyt ja tuntenut.

Puhu kokemuksesta. Esseisti Erno Paasilinnan usein siteerattu motto ”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”, asettaa riman kovin korkealle ja kauas, mutta osuu oikeaan. Jos kirjoittaa muille, on syytä kirjoittaa asiasta, jonka tuntee. Ihmiset haistavat hyvin nopeasti tekstin, joka on puhdasta kierrätystavaraa. Ainutlaatuinen sisältö, jonka juuri ja vain sinä voit tuottaa, on digitaaliajan vahvinta valuuttaa. Tässä kohdassa moni alkaa epäillä itseään: ”Enhän mä nyt mitään oikeastaan osaa niin hyvin…” Jokainen osaa jotakin, on kokenut jotakin, on miettinyt jotakin. Anna palaa. Kirjoitusprojekti voi myös olla keino ottaa selvää asioista joita ei vielä ymmärrrä. Guamista kotoisin oleva San Franciscossa asuva kuuden lapsen isä Leo Babauta aloitti vuonna 2007 Zen Habits -blogin, joka kertoo hänen omasta yksinkertaisemman elämän etsinnästään. Tänään blogilla on kaksi miljoonaa lukijaa ja hän on rakentanut sen varaan menestyvän elinkeinon.

Mene syvälle. Aivan kuten on parempi kirjoittaa yhdelle ihmiselle kuin kohderyhmälle, on parempi mennä syvälle asiaan kuin viilettää pitkin pintaa. Syvälle voi mennä monella tavalla, kokemukseen, faktoihin, historiaan, hyötyyn. Kerro ihmisille jotakin mitä he eivät vielä tiedä, kerro se huolellisesti ja kiinnostavasti, vaikka kohderyhmä olisi aluksi kuinka kapea tahansa. On paljon parempi vaikuttaa ravistelevasti muutamaan lukijaan kuin olla yhdentekevä tuhansille.

Kunnioita ihmisten ja omaa aikaasi. Digitaaliaika ajaa meitä hakemaan nopeaa fixiä, twiittaamaan tai instaamaan jatkuvasti, jotta meitä ei unohdettaisi ja jotta saisimme päivittäisen annoksemme tykkäyksiä. Se on sama kuin söisi makeaa koko ajan, jotta verensokeri pysyy korkealla. Kirjoittaminen vaatii säännöllisyyttä, mutta tulosten julkaiseminen ei ole volyymipeliä. Pyrkimys laatuun on oman ja muiden ajankäytön kunnioittamista.

Miten valmistaudun

Kaivaudu luolaan. Laita Facebook kiinni. Parasta on sammuttaa nettiselain, sähköposti ja kaikki muut ohjelmat, joista ei ole hyötyä kirjoittamisessa. Laita kirjoitusohjelma koko näytön tilaan. Jos musiikki auttaa sinua keskittymään, anna soida. Jos TV:n päällä pitäminen (ilman ääntä!) luo turvallisuutta, jätä se päälle. Käytä vastamelukuulokkeita, jos se tuntuu hyvältä. Kaikki mikä auttaa sinua kohdentamaan koko huomiosi kirjoittamiseen on hyvästä.

Luolaan voi kaivautua myös julkisella paikalla. Niin J.K. Rowling kuin Ernest Hemingwaykin kirjoittivat ensimmäiset kirjansa kahviloissa. Kun itse kirjoittelen julkisissa paikoissa, laitan usein päälle kuulokkeet ja focus@will-musiikkipalvelun, joka soittaa nimen omaan keskittymistä tukevaa musiikkia.

Ymmärrä. Eli perehdy asiaasi. Tarkastele sitä monelta kantilta. Nykyisin kaikilla on kiire jakaa eteenpäin sisältöä, jota he eivät edes ole lukeneet, tai ampua mielipide asioista, joihin he eivät ole paneutuneet. Mutta mielipiteet ovat helposti sitä sitä, mitä Dirty Harry niistä ajattelee. Ernest Hemingway sanoi saman asian hieman elegantimmin: ”Kirjoittajana sinun tehtäväsi ei ole arvostella. Sinun pitää ymmärtää.”

Perusteltu mielipide on jo paljon enemmän, se on näkemys, katsantokanta. Koeta ymmärtää asiastasi edes jotakin ennen kuin ryhdyt kirjoittamaan. Toisaalta kirjoittaminen on loistava keino ponnistella minkä tahansa asian ymmärtämiseksi.

Lue hiukan. Lue se minkä kirjoitit eilen, parantele sitä ehkä hiukan. Tai aloita lukemalla pätkä jostakin superhyvästä kirjasta, joka inspiroi.

Miten pääsen alkuun

Kirjoita siitä mikä sinua ärsyttää. Amerikkalaisen journalistin Gene Fowlerin lohkaisu ”Kirjoittaminen on helppoa. Sinun ei tarvitse kuin tuijottaa tyhjää paperiarkkia ja odottaa että otsallesi alkaa muodostua veripisaroita”, kuulostaa todennäköisesti monista tutulta. Tyhjän näytön pelko tai kirjoitusblokki ovat kuitenkin kokemattoman kirjoittajan luksusta. Kokenut sanomalehtijournalisti ei ilmoita pomolleen iltapäivällä, että tänään ei oikein syntynyt. Aina syntyy. Toisaalta, kun kirjoittamisesta tulee osa omaa identiteettiä, on kovin vaikea olla ilman. Moni kirjailija kirjoittaa, koska hänen on pakko.

Jos kuitenkin tuntuu siltä, että mitään ei synny, ala kirjoittaa siitä, mikä sinua ottaa päähän. Kun tämän hanan avaa, sitä voi olla vaikea sulkea kovin nopeasti. Mieti kuitenkin pariin kertaan ennen kuin päätät julkaista ponnistelusi tulokset (kts. Dirty Harry).

Kirjoita joka päivä. Tai melkein jokainen päivä. Kirjoita jonkinlaista päiväkirjaa heti aamusta tai viimeiseksi illalla. Luo blogirutiini, joka pakottaa sinut kirjoittamaan edes hieman päivittäin. Jos tavoitteesi on artikkeli, aloita ajoissa ja kirjoita vähän kerrallaan, säännöllisesti. Päätä määrällinen tavoite: 500, 1000, 2000… merkkiä, tai säädä puhelimesi hälytys tuntiin tai puoleentoista (yleensä pelkkä käynnistyminen kestää puoli tuntia) ja ponnistele pysyäksesi siinä. Kaikki on helpompaa, jos sinulla on säännöllinen aika, paikka ja aloitusrituaali kirjoitushommillesi.

Lue. Valmensin hiljattain nuorta viestijää kirjoittamisasioissa. Session jälkeen hän halusi kainosti kysyä vielä yhden kysymyksen: ”Pitääks mun kanssa lukea? Niinku kirjoja?”

”Joo, pitää”, vastasin. Kirjoittamistouhussa moni asia joustaa, mutta ei kaikki. On kaksi absoluuttia: pitää lukea ja pitää kirjoittaa säännöllisesti. Ja nyt puhumme lukemisesta, emme lueskelusta – hyvästä kirjasta tai muusta pitkästä tekstistä, johon keskitytään eikä tehdä muuta.

Miten kirjoitan

Vuodata verta heti ensimmäisellä rivillä. Yksi aikamme ristiriidoista on, että ihmiset klikkailevat ja jakavat sisältöä ensimmäisten lauseiden perusteella, mutta kun he ryhtyvät kirjoittamaan vähänkin pidempää tekstiä, alku on yleensä sahajauhoa ja herkut tarjoillaan vasta loppua kohden. Tiivistä ydinpointtisi heti kärkeen, mielellään niin, että heti ensimmäisessä lauseessa on jännite, liike tai yllätys.

Kirjoita humalassa, editoi selvin päin. Tätä voi kokeilla konkreettisestikin, tulokset saattavat yllättää, mutta ajatus on että itsesensuuri ja kirjoittaminen eivät mahdu samaan huoneeseen. Kun kirjoitat, anna palaa. Kerro totuus. Älä pelkää. Itsekritiikin aika on myöhemmin.

Älä käytä puolipistettä; kuten Kurt Vonnegut sanoo: ”Ohjeeni aloittelevalle kirjoittajalle? Älkää käyttäkö puolipisteitä! Ne ovat kuin transvestiitteja hermafrodiitteja, eivät tarkoita mitään. Ne kertovat ainoastaan, että kirjoittaja on saattanut käydä yliopistoa.” Älä siis tee välimerkeistä ongelmaa. Miltei aina on parempi pilkkoa monimutkainen lause muutamaksi lyhyemmäksi kuin ihmetellä, miten saa välimerkit pelaamaan.

Miten editoin

Juttu alkaa olla valmis, kun siitä ei voi ottaa mitään pois. Eli jos olet kirjoittaessasi avannut kaikki portit ja padot, niin editoidessasi rakennat koskesta kauniin, hallitun uoman. Usein tämä tarkoittaa sitä, että joudut poistamaan tekstistä ainakin puolet ja miettimään asioiden järjestyksen eli rakenteen uusiksi. Mutta tiivistä, armotta – ja tiivistä lisää. Bruce Leen sanoin: ”Älä kasaa vaan eliminoi. Juju ei ole päivittäisessä lisäämisessä vaan päivittäisessä vähentämisessä. Kehittymisen korkeampi aste löytyy aina yksinkertaisuudesta.”

Lisää kontrastia. Kun et enää voi ottaa mitään pois, katso, ettei tekstissä ole tahatonta toistoa: sanoja jotka esiintyvät liian usein, peräjälkeen toistuvia lauserakenteita tai teemoja, joihin palaat, mutta ne eivät kehity. Korvaa tylsät sanat ja kielikuvat toisilla. ”Ensin yksinkertaista, sitten liioittele”, on vanha hyvä journalistien ohje.

Luo rakennetta. Eliel Saarinen opetti arkkitehtuuria muistuttamalla: ”Kun suunnittelet, ajattele kohdettasi aina suhteessa seuraavaan, suurempaan kontekstiin – tuolia huoneessa, taloa ympäristössään, ympäristöä asemakaavassa.” Sama pätee tekstiin: sana, lause, kappale, luku jne. ovat sisäkkäisiä olioita samassa avaruudessa. Kaiken pitää olla perusteltua ja harkitussa suhteessa ympäristöön, pienestä suureen ja suuresta pieneen. Voit ajatella kirjoittamistasi myös matkana tässä avaruudessa, vaikkapa matkana huoneesta, maisemasta tai tilanteesta toiseen.

Point, proof, practice. Tämä perusrakenne pelaa hyvin niin esitelmissä kuin asiateksteissäkin. Eli ensin juju, sitten perustelut ja lopuksi sovellukset. Kun olet ensin avannut hyvällä lauseella ja esitellyt ideasi, seuraavaksi perustele se (kts. Dirty Harry) ja lopuksi kerro käytännön esimerkkejä siitä, miksi asia on niin kuin väität. Toimii aina.

Lueta kaverilla. Tai muutamalla. Nyt tapahtuu jotakin maagista: teksti irtoaa sinusta ja pystyt tarkastelemaan sitä viileämmin. Kaverit pystyvät poimimaan tekstistä virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, joille olet tullut sokeaksi. He saattavat myös innostua asioista, joiden arvoa et itse vielä ymmärtänyt.

Parasta on jos löydät oman Mr Lawrencesi, opettajan, jolla on vilpitön halu auttaa sinua kirjoittamaan paremmin. Kirjoittajakoulut saattavat olla hyvä ratkaisu tai avulias kollega. Eräs tunnettu suomalaiskirjailija hioi esikoisteoksensa julkaisukuntoon tarjoamalla sitä ensin yhdelle kustantajalla ja tekemällä kaikki ehdotetut muutokset, sitten seuraavalle tehden taas kaikki muutokset ja niin edelleen, kunnes läpimurtoromaani oli – usean kustantamon myötävaikutuksella – syntynyt. Voit myös hakeutua porukkaan, jolla on yhteinen haaste – vuosikertomus, julkilausuma, artikkeli – kunhan porukassa on joku taitava tekstintekijä. Vaivaa häntä tekstisi kehittämisellä niin paljon kuin kehtaat.

Suojele lemmikkejäsi. Kill your darlings voi olla yksi vaarallisimmista neuvoista ikinä. Lyhentäminen on kultaa, mutta lemmikki-ideasi, -sanasi tai -sanontasi saattaa olla juuri se, mikä tekee sinusta sinut. Älä editoi itseäsi sellaiseksi, mikä sinun oletetaan olevan, vaan kirkasta sitä, mikä tekee sinusta ainutlaatuisen. Niin paljon kuin olen elämässäni saanut hyviä kirjoitusneuvoja, niin miltei yhtä paljon olen saanut huonoja editointiehdotuksia. Jokainen väärä poisto tai muutos harmittaa edelleen. Teksti on yksi henkilökohtaisimmista asioista, joita voit tässä maailmassa luoda. Varo huonoja neuvoja.

Lopuksi kurkistus omaan työkalulaatikkooni. Se on aika suuri, mutta tässä päällimmäisiä käytössä kuluneita ja hyviksi havaittuja välineitä:

Oppaita

Tom Wolfe: New Journalism. Tämä on minun raamattuni, josta aloin opetella kirjoittamista jo ennen kuin siitä tuli ammattini. Fantastinen johdatus siihen, kuinka kirjoitetaan elävää ja kiinnostavaa asiatekstiä.

Robert S. Boynton: The New New Journalism. Kirja tuo Wolfen kirjassa esitellyt tekniikat tähän päivään 19 aikamme huippujournalistin haastattelujen kautta. Mukana mm. Michael Lewis, Susan Orlean ja Jon Krakauer.

Stephen King: Kirjoittamisesta. Tämä on viimeisten vuosikymmenien arvostetuimpia kirjoittamisoppaita ja läpeensä inspiroiva lukukokemus. Jos King ei käynnistä kirjoitushimojasi, sinun on syytä käydä lääkärillä.

Vappu Orlov: Tammen ohjeet. Tammen käytännön opasta hyvään ilmaisuun voi olla vaikea löytää, mutta divareista kannattaa yrittää.. Vappu on entinen Tammen kustannustoimittaja, legenda, joka muun muassa editoi Keltaisen kirjaston käännöksiä vuosikymmeniä. Se on kuin koemaistaisi ja viimeistelisi kaiken, mitä kolmen Michelin-tähden keittiöstä lähtee ruokasaliin. Vappu järjesti tähän pieneen oppaaseen tavallisimman palautteen ja oheistukseen, jota hän kääntäjille antoi.

Willliam Zinsser: On Writing Well. Tämä on klassikko, elegantti, viisas ja konkreettinen johdatus hyvän asiatekstin kirjoittamiseen. Kirja on kasvanut luentosarjasta amerikkalaisille yliopisto-opiskelijoille, mutta ajatukset toimivat kaikilla kielillä.

William Strunk Jr. and E.B. White: The Elements of Style. Jos kirjoittelet englanniksi, tämä tiivis kirjanen on hyvän asiatyylin sveitsiläinen linkkuveitsi, jolla selviät tilanteesta kuin tilanteesta.

Linkkejä

Maria Popova: Brain Pickings. Bulgariasta Brooklyniin päätynyt bloggari Maria Popova on koko internetin fantastisimpia ja viisaimpia olentoja. Säännöllinen blogi – joka alkoi kirjeenä kavereille ja jolla on jo miljoonia lukijoita – käsittelee kirjoja, kirjailijoita, kirjoittamista, taiteita, filosofiaa sen kautta, mikä niiden merkitys on elävän, verevän, hyvän elämän näkökulmasta. Aseistariisuvan innostavaa huomiointia ja ajattelua. Marian oma linkkilista kirjoittajille löytyy täältä.

James Altucher: 33 Unusual Tips to Being a Better Writer. Teknologiayrittäjän, podcast-hostin, bloggarin ja kirjailijan loistava ohjeistus jokaiselle kirjoittajalle. Tähän kannattaa palata säännöllisesti.

Neil Patel: How I Write 8 Blog Posts a Week While Running 2 Companies. Patel on internetin ahkerimpia bloggaajia. Jos kirjoittaminen digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän kontekstissa kiinnostaa, hänen bloginsa tarjoaa hyödyllistä ja innostavaa tietoa katkeamattomana virtana.

Kielijelppi: Helsingin yliopiston Kielikeskuksen ylläpitämä tiivis oikeinkirjoitusopas. Toimii.

Ohjelmia

Scrivener on alun perin käsikirjoittajille kehitetty kirjoitusohjelma, jonka erinomaisuus on tavassa, jolla tekstin osia, kappaleita ja lukuja voi organisoida. Kirjoitan kaikki pidemmät tekstini Scrivenerillä.

Simplenote on äärimmäisen simppeli muistiinpanojen tekemiseen sopiva ohjelma. Haastattelumuistiinpanot ja ensimmäiset luonnehdinnat sisällöstä syntyvät usein Simplenotella.

Evernote on tallennustyökalu, jolla voin leikata talteen kaiken kiinnostavan sisällön, johon törmään verkossa ja tallentaa sen muistiinpanoihin ja muistikirjoihin. Hakutyökalulla löydän kaiken arkistoimani hetkessä. Tämä on aineiston keräysvaiheessa ja muutenkin kiinnostavaan sisältöön törmätessä ylivoimainen väline.

Focus@will ei ole ohjelma, vaan palvelu, joka soittaa musiikkia, joka auttaa keskittymään. Tyylilajin ja tempon voi valita mielensä mukaan, mutta ehkä näppärin pieni yksityiskohta on kellotoiminto. Voin esimerkiksi valita, että seuraavan tunnin ajan kuuntelen Focus Spa -soittolistaa ja sukeltaa täysin tekstiini, kunnes tunnin kuluttua ohjelma helähtää: ”Pling!” Yksinkertaista – ja siksi toimii.

Jätetään viimeinenkin sana Stephen Kingille. Tämän artikkelin alussa oleva lainaus on kirjasta Kirjoittamisesta (jonka alkukielinen, monin verroin suomalaista elegantimpi nimi on On Writing – A Memoir of a Craft). Se jatkuu seuraavasti:

”Kirjoittaminen on taikaa, yhtä lailla elämän vettä kuin mikä tahansa muukin luova taide. Tämä vesi on ilmaista. Joten juo.

Juo sydämesi kyllyydestä.”